Osakeanti ilman esitettä – Listing Act sujuvoittaa annin järjestämistä

EU on viime aikoina keventänyt sääntelyään vahvistaakseen Euroopan kilpailukykyä, vauhdittaakseen talouskasvua ja lisätäkseen pääomamarkkinoiden houkuttelevuutta. Yksi viimeaikaisista muutoksista ovat Listing Actin sisältäneet esitesääntelyn kevennykset, jotka tulivat voimaan viime vuoden joulukuussa.

 

Aiemmin vakiintuneen listayhtiön arvopaperianneissa tietoja on pitänyt esittää kattavasti esitteessä, samaan tapaan kuin ensimmäistä kertaa antia järjestävien yhtiöiden tapauksessa eli IPOissa. Esitesääntelyn muutosten myötä vakiintuneet listayhtiöt voivat nyt tietyin edellytyksin tarjota arvopapereita julkaisemalla ainoastaan kevyen poikkeusasiakirjan. Tämä lyhyt asiakirja sisältää tiedot annin ehdoista ja liikkeeseenlaskijaa koskevista riskitekijöistä, jolloin sen laatiminen on huomattavasti nopeampaa ja edullisempaa – eikä se edellytä Finanssivalvonnan tarkastusta tai hyväksyntää.

Kevyempi dokumentaatio laskee kasvuyritysten varojen keräämisen kustannuksia ja nopeuttaa merkintäantien järjestämistä. Sääntelyn keventäminen on tervetullut muutos myös yksityissijoittajien kannalta, sillä se voi lisätä merkintäetuoikeusantien suosiota suunnattujen antien sijaan.

Lakimuutoksen taustalla näyttää olevan ajatus, että listayhtiön aiemmin julkaisema tieto ja sijoittajatarina sisältävät poikkeusasiakirjalla täydennettynä kaiken sijoittajan kannalta oleellisen tiedon uutta antia järjestettäessä. Muutoksella onkin myös vaikutuksensa anteihin liittyvään viestintään: kun aiemmin laajat antiesitteet markkina-, strategia- ja liiketoimintakuvauksineen määrittelivät viestinnälle tarkat raamit, poikkeusasiakirjan tapauksessa viestintä pohjautuu enemmän yhtiön julkaisemiin aiempiin esitteisiin, taloudellisiin raportteihin ja tiedotteisiin.

Osakeanti on yhtiölle aina merkittävä strateginen vaihe, jolloin huomio yhtiötä kohtaan kasvaa. Sekä nykyiset omistajat että potentiaaliset uudet sijoittajat odottavat selkeää kokonaiskuvaa: miksi anti toteutetaan, miten se tukee strategiaa sekä millaisia kasvumahdollisuuksia ja suunnitelmia yhtiöllä on. Sijoittajatarinan viestimiseen kannattaa panostaa, sillä on tärkeää varmistaa, että viestintä tukee sekä itse antia että yhtiön pidemmän aikavälin tavoitteita.

First North -markkinapaikalla listattu Bioretec Oy on ensimmäinen esiteasetuksen muutoksia hyödyntänyt suomalainen yhtiö. Biohajoavia ortopedisia implantteja valmistava Bioretec järjesti kesäkuussa merkintäetuoikeusannin julkaisten 11-sivuisen poikkeusasiakirjan esitteen sijaan. Anti ylimerkittiin ja yritys sai noin 9,2 miljoonan euron bruttotuotot kasvunsa vauhdittamiseksi. Bravura toimi Bioretecin annissa viestinnällisenä neuvonantajana.