Must win battles
Liike-elämäämme on rantautunut paljon englanninkielisiä termejä, kuten must win battles, jolla tarkoitetaan strategian saavuttamiseksi asetettuja välitavoitteita. Todennäköisesti termiä ei ole käännetty suomeksi, koska voitettavat taistelut kuulostaa suomalaisen korvaan hyvin vahvalta ja sotaiselta ilmaisulta. Tässä tekstissä molemmat kieliversiot ovat paikallaan, koska kyse on todellakin taisteluista, jotka on voitettava.
Kun Venäjän tankit ylittivät Ukrainan rajan helmikuun 24. päivän aamuna, jo ennestään epävarmuudella kyllästetty elämämme koki uuden järkytyksen. Koronasta ei ollut vielä ehditty toipua, kun Euroopassa syttyi sota ja melko valmistautumaton Ukraina joutui tahtomattaan taisteluun omasta olemassaolostaan – taisteluun, joka sen on voitettava.
Samaisena aamuna alkoi myös toinen voitettava taistelu, jonka tavoitteena on irrottaa länsimaat riippuvuudestaan Venäjän raakaöljystä ja maakaasusta. Kamppailu ilmastonmuutosta vastaan sai samalla uusia resursseja ja entistä tiukemman aikataulun. Näiden toimien kiirehtiminen olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten, mutta vasta akuutti kriisi sysäsi vihreät investoinnit nousuun.
Seuraamme nyt pelon- ja toivonsekaisin tuntein Ukrainan taistelua Venäjää vastaan ja Euroopan pyrkimyksiä päästä irti fossiilisista energialähteistä. Sota on osoittanut, että vain oikeaan suuntaan kulkemalla pääsemme eteenpäin. Venäjän nykytilanne on seurausta kaikkien YK:n kestävän kehityksen periaatteiden rikkomisesta. Ennusteet Venäjän tulevasta talouskehityksestä luovat kuvan köyhyydestä. Maan kehitys onkin oiva esimerkki siitä, mitä seuraa ihmisoikeuksien polkemisesta, korruptiosta ja ympäristön tuhoamisesta.
Suomi ja etenkin suomalaiset yritykset ovat edelläkävijöitä vastuullisuuden edistäjinä. Työ vaatii jatkuvaa kehittämistä ja varuillaan oloa, jotta suunta pysyy oikeana. Meidänkin on voitettava monta taistelua, jotta saamme lopetettua maapallon resurssien ylikäytön ja tuotettua energiamme ilman hiilidioksidipäästöjä. Tähän taisteluun tarvitsemme kaikki mukaan.
Aloitin Bravurassa huhtikuun alussa, ja tehtävänäni on asiakkaidemme vastuullisuuden kehittäminen ja siitä viestiminen. Ajatukseni ovat varmasti monen mielestä yleviä, ja tunnustaudunkin heti maailmanparantajaksi, mutta uskon vakaasti hyvien tekojen vaikutukseen. Vastuullisuus on toki puhettakin, mutta teot ratkaisevat. Aloitetaan kuitenkin puhumalla. Yhteystietoni ovat alla. Saa soittaa.
Tiina-Marjo Nousiainen
tiina-marjo.nousiainen@bravura.fi
+358 40 764 7873