Hyvää joulua ja menestystä vuodelle 2021!
Me bravuralaiset haluamme kiittää asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta!
Vuosi 2020 jää mieliimme paitsi epävarmuuden myös muutoksen vuotena, jolloin viestinnän keskeinen merkitys nousi entistä näkyvämmäksi. Keväällä jokaisen yrityksen piti reagoida poikkeustilanteeseen, ja viestintää odotettiin kaikkialla. Tämä vuosi on muistuttanut vanhasta totuudesta: avoin ja hyvin ajoitettu viestintä rakentaa luottamusta, uskottavuutta ja auttaa välttämään pahimmat vahingot.
Koronapandemia vaikutti koko yhteiskuntaan ja niin myös Bravuran asiakkaisiin ja liiketoimintaan. Silti voimme nöyrästi ja ilolla todeta, että Bravuralle vuosi 2020 oli haastavasta markkinatilanteesta huolimatta lopulta hyvä vuosi. Olemme tyytyväisiä saavutuksistamme, joilla olemme vuoden aikana luoneet Bravuralle etumatkaa yritys-, sijoittaja- ja talousviestinnän erikoisosaajana.
Rekrytoimme vuoden aikana kaksi uutta bravuralaista, Josefina Tallqvistin ja Tiina Kuusisaaren, jotka molemmat ovat rautaisia yritys- ja sijoittajaviestinnän ammattilaisia. Loppuvuodesta saimme Josefinasta myös uuden osakkaan Bravuraan.
Syvensimme osaamistamme yritysvastuun kokonaisvaltaisena osaajana. Meillä on nyt entistä laaja-alaisempaa ymmärrystä vastuullisen liiketoiminnan kentästä. Olemme innoissamme jo käynnissä olevista vastuullisuusprojekteista, joissa autamme asiakkaitamme vastuullisuustyön käynnistämisessä, vastuullisuusohjelman laatimisessa sekä raportoinnissa ja viestinnässä. Tämä työkenttä tulee kasvamaan.
Me bravuralaiset olemme kaikki paitsi viestinnän ammattilaisia myös äitejä. Työmme ulkopuolella meitä yhdistää rakkaus ja vastuu perheitämme ja lapsiamme kohtaan. Koronapandemian aikana monet lapset ja nuoret ovat joutuneet vaikeaan tilanteeseen. Haluamme osaltamme auttaa niitä lapsia ja nuoria, jotka ovat erityisen avun tarpeessa ja lahjoitamme siksi tänä jouluna Bravuran joululahjarahat Pelastakaa Lapset ry:lle.
Kiitos tästä vuodesta! Vuoteen 2021 lähdemme luottavaisina ja muutoksista syntyvistä mahdollisuuksista innostuneina.
Bravura toivottaa ihanaa joulua ja hyvää uutta vuotta!