Highlights Pörssisäätiön First North listautumiskoulutuksesta
Pörssisäätiön tuoreessa First North listauskoulutuksessa käytiin tehokkaasti läpi First North -listausprosessin eri osa-alueet. Pörssisalin koulunpenkille oli hakeutunut laaja joukko aiheesta kiinnostuneita mukaan lukien moni listaamattoman yhtiön toimitusjohtaja ja talousjohtaja.
Bravuran Josefina Tallqvist kiteyttää koulutuksen keskeisimmät huomiot näin:
- Usea listautumisprosessin jo kokenut osallistuja totesi tehokoulutuksen tarpeellisuuden ennen listautumisprojektin alkamista. Esityksille oli annettu vain 20 minuuttia aikaa, joten puhujat keskittyivät erinomaisesti olennaisimpiin asioihin.
- Aloita ajoissa! Tämä viesti toistui monissa puheenvuoroissa. Paneelikeskustelussa todettiin osuvasti, että ”laatuyhtiö on aina listautumisvalmiudessa” riippumatta milloin listautuminen tulee ajankohtaiseksi, jos ikinä! Mainio esimerkki tästä on yhtiön sisäinen kulttuuri, joka on kasvustrategian keskeinen osa-alue. Sen kehittäminen listayhtiölle sopivaksi ei onnistu hätäisesti ja yömyöhään.
- Koulutuksen sisältöön olisi toivonut erillistä puheenvuoroa tulevista ESG-raportointivaatimuksista tai vastuullisuuden roolista yhtiön operatiivisessa toiminnassa ja kasvustrategiassa. Aihe on enemmän kuin oleellinen juuri kasvuyrityksille. Nykyään meillä Bravurassa tuskin mikään keskustelu, projekti tai toimeksianto on sellainen, missä vastuullisuus ei nouse keskeiseksi teemaksi. Oli kyse sitten IPO tai IR, vastuullisuuden on oltava saumattomasti, uskottavasti ja läpinäkyvästi osana näitä prosesseja. Olen todella ylpeä siitä, että Bravuran osaamisessa IPO, IR ja ESG yhdistyvät saumattomasti.
Iso kiitos Pörssisäätiölle hyvästä tilaisuudesta, kaikille puhujille arvokkaista esityksistä ja osallistujille mielenkiintoisista keskusteluista ja uusista tuttavuuksista. Tästä koulutuksesta hyötyivät sekä vanhat konkarit että uudet tulokkaat, mutta erityisesti ne yhtiöt, jotka odottelevat IPO-ikkunan aukeamista.