EU:n muuttuva kestävyysraportoinnin sääntely hämmentää yrityksiä
EU kestävyysraportoinnin direktiivin (CSRD) vaatimukset kirjattiin Suomessa kirjanpitolakiin joulukuussa 2023. Suurimpien yritysten raportointivastuu alkoi jo tilikaudesta 2024 ja myös pk-sektorin yritysten piti käynnistää kestävyysraportointinsa tilikaudesta 2025. Helmikuussa 2025 EU:n komissio antoi kuitenkin Omnibus-ehdotuksen, jonka tavoitteena on myöhentää ja lieventää raportointivaatimusta merkittävästi.
Ehdotus etenee nyt vauhdilla EU:ssa ja päätöksiä odotetaan jo loppuvuodesta. Tällä hetkellä yritykset voivat vain arvailla neuvottelujen lopputulosta.
Bravura toteutti maaliskuun alussa kyselyn, jossa se kartoitti yritysten kokemuksia CSRD-raportoinnista. Vastaajina oli sekä ensimmäisen aallon raportoijia että pk-sektorin yrityksiä, joista valtaosa oli käynnistänyt raportointinsa valmistelut. Vastaajien mielestä direktiivin ja sitä tukevan ESRS-standardin vaatimukset olivat korkeat ja haasteita aiheuttivat muun muassa standardiin perehtyminen ja sen tulkinta. Raportoinnin käynnistäminen vei myös yrityksiltä mittavan määrän aikaa ja kustannuksia aiheutui oman työpanoksen lisäksi neuvonantajien ja varmentajien palkkioista.
Kestävyysraportointidirektiivin toimivuus jakoi mielipiteitä ja yli puolet vastaajista koki sen hyödyt vähäisiksi tai olemattomiksi. Huolta aiheutti myös se, ettei sidosryhmät ole osoittaneet kiinnostustaan entistä laajempaan kestävyystietoon. Laajat kestävyysraportit jäävätkin usein huomiotta. Raportoinnin nähtiin myös vievän yrityksen resursseja kestävyystoimista.
Ensimmäisen vaiheen raportoijat koostuivat suurista pörssiyrityksistä, joista suuri osa on ja aiemmin julkaissut vapaamuotoisia vastuullisuusraportteja. Haastavampi tilanne onkin pk-sektorin yrityksillä, joista valtaosa oli käynnistänyt valmistelun ennen helmikuun lopussa julkistettu Omnibus-ehdotusta. Ehdotuksen mukaan pk-sektorin yritysten raportointivelvoite poistuisi ja raportointi olisi vapaaehtoista. Kyselyn perusteella niistä suurin osa on jäänyt odottamaan lainsäädännön muutosta.
Omnibus-ehdotuksen taustalle lienee eurooppalaisista yrityksistä tullut palaute kohtuuttomasta raportointitaakasta. EU:n täyskäännös ei tietenkään vahvista sen uskottavuutta, mutta toisaalta virheen nopea korjaaminen osoittaa yhteisön kykenevän myös nopeaan päätöksentekoon. Kestävä kehitys on tulevaisuuden edellytys ja sitä on edistettävä tehokkain toimenpitein. Raportoinninkin rooli on tärkeä, mutta globaaleiden haasteiden edessä toimenpiteillä on kiire – raportoinnin kellot voidaan pysäyttää.
Kyselyn tulokset julkaistiin Bravuran ja Nordic Impactin järjestämässä aamiaistilaisuudessa 10.6.2025, jossa esiteltiin myös erinomaisia esimerkkejä yrityksistä, jotka ovat kestävyystoimin kehittäneet kilpailukykyään.
Haluatko kuulla lisää, ota yhteyttä:
Tiina-Marjo Nousiainen, johtaja, vastuullisuus, Bravura Oy
+ 358 40 764 7873
tiina-marjo.nousiainen@bravura.fi
Tutustu vastuullisuuspalveluihimme täältä.