Tiina on kokenut sijoittaja- ja talousviestinnän ammattilainen, joka on yli 20 vuotta kestäneen uransa aikana toiminut vaativissa viestinnän tehtävissä tietoliikennetekniikan, rakennusalan ja metsäteollisuuden johtavissa yrityksissä.
Tiinalla on pitkä kokemus yhtiöiden sijoittajatarinan ja IR-toiminnon kehittämisestä. Lisäksi hän on vastannut pörssiyhtiön säännöllisestä raportoinnista: pörssitiedotteista, osavuosikatsauksista ja vuosikertomuksista sekä niiden kääntämisestä.
Tiina hallitsee myös ylimmän johdon viestinnän ja strategiatyön sekä viestintäprojektien johtamisen erityisesti yritysfuusioiden yhteydessä.
Kääntäjätaustansa ansiosta Tiina kykenee tuottamaan sisältöjä rinnakkain eri kielillä sekä tarkistamaan muiden tekemät käännökset. Uransa hän aloitti analyytikkona.